Yksityisetsivä on ainoa ammattinimike, jonka alla Suomessa voi jokseenkin uskottavasti tutkia paranormaaleja ilmiöitä. Ammatistani kuullessaan monet naurahtavat epäuskoisina tai huokaisevat päätään pudistaen. Yhtä kaikki, olen työssäni pätevä, ja vaikka suurin osa työstäni liittyy arkiseen tai banaaliin, kolmanneksessa tapauksistani on jotain yliluonnolliseen viittaava. Yliluonnolliseksi määrittelen kaiken, mitä ei voi selittää selväksi havainnoijan erehdykseksi, tilapäiseksi mielenhäiriöksi, pilailuksi tai jonkin luonnollisen ilmiön väärinymmärtämiseksi. Näissä tapauksissa on tapahtunut jotakin, mikä on fysiikan lakien ja luonnon prosessien vastaista sellaisina kuin me ne ymmärrämme. Tunnustan ensimmäisenä määritelmäni puutteellisuuden ja ongelmallisuuden, mutta se on parempaa kuin loputon skeptisyys, ja ennen kaikkea vetoaa tiettyyn asiakasryhmään.

Paranormaaleissa tapahtumissa käsittämättömintä on niiden – ainakin näennäinen – turhuus. Esimerkiksi Turussa Eerikinkadulla on toimistotila, jonne kerran kuukaudessa ilmestyy lammikollisen verran vettä. Nestettä tulee joitakin kymmeniä litroja, ja paikka on aina sama. Useat vuokralaiset ja kiinteistöyhtiöt ovat tehneet kaikkensa veden alkuperän selvittämiseksi ja kosteusvaurioiden estämiseksi, mutta tuloksetta. Lattiassa ei ole lähimaillakaan vesiputkia, eikä katossakaan, ja väliseinät purettiin välittömästi kuin ilmiön huomattiin toistuvan. Luonnollinen kondensaatio ei tule kysymykseen; kymmeniä litroja vettä ilmestyy sekunneissa tyhjästä katsojien ihmetykseksi. Tilanteen voi nauhoittaa videolle, ja nauhoitusta pidetään internetissä keskinkertaisena kuriositeettina.

 

Selvittäessäni tätä tapausta yritin ensin ymmärtää ongelman laajuuden. Sain selville, että tilojen nykyiset omistajat olivat painineet tämän ongelman kanssa vuosikymmenten ajan. Jatkotutkimusten myötä selvisi, että veden ilmestyminen on jatkunut talon koko historian ajan. Eräs tutkimuksissa auttanut ystäväni löysi 1700-luvun lopulla eläneen merikapteenin päiväkirjan, jossa rakennuksessa yöpynyt, seuraavana päivänä Englantiin lähtevä ruotsalaispurjehtija kirosi heränneensä litimärkänä, ja piti tätä surkeana enteenä. Lätäkkö pulppusi lattiasta joka kuukausi vaihtelevina päivinä. Puoliksi tuurilla sain selville, että ilmiö liittyy kuunkiertoon, tarkemmin sanottuna synkimmän uudenkuun nousuun. Pullotin vettä laboratoriokokeita varten, ja testin tulokset vahvistivat nenäni aavistuksen. Neste oli merivettä, huomattavan suolaista ja pieneliöitä kuhisevaa. Mielenkiintoisena tosiasiana uuden kuun aikana on kuukauden voimakkain nousuvesi. Itämeren alueella ei juurikaan ole vuorovesivaihtelua, mutta toisaalta tämän veden suolapitoisuus oli lähempänä Pohjanmeren tasoa.

Ilmiö esiintyy täysin sellaisenaan nykyäänkin. Kellään ei ole mitään selitystä tapahtumalle. Tutkimusteni jälkeen lattiaan upotettiin värikäs lasinen allas, joka tyhjennetään kuukausittain. Tilataideteoksena homma toimii, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Aiempi järjestely siivoojien ylityöpalkkaamisen kanssa toimi kuulemma huomattavasti huonommin. Edeltävien sukupolvien tavoin olemme lakanneet yrittämästä ymmärtää tätä kaikkea. Hyväksymme tilanteen olevaksi, jatkuvaksi ja todelliseksi.

Mutta mitä tämä kaikki kertoo todellisuuden fundamentaali-sesta luonteesta? Mitä se kertoo elämämme kosmisesta merkityk-sestä? Mitä se kertoo maailmankaikkeuden luojasta, joka valmis-tettuaan maailmankaikkeuden omalla painollaan pyöriväksi päättää siirtää vettä ihmisrakennuksen kolmanteen kerrokseen kaksitoista kertaa vuodessa? Mitä tapahtuisi, jos tätä ilmiötä yritettäisiin

estää – tai vahvistaa? Tällaisen hyvin vaatimattoman yliluonnol-lisen ilmiön herättämät kysymykset vievät syviin vesiin. Länsi-mainen uskonto leimaa ne jumalallisiksi mysteereiksi, ja länsi-mainen tiede luokittelee ne 'poikkeuksellisiksi', ja kääntää katseensa pois pienen vilkaisun ja olankohautuksen jälkeen.

Ajatusleikkinä voi pohtia mitä kävisi, jos Eerikinkadun talo purettaisiin? Rakennus tuhoutui Turun palossa 1827 kivijalkaan saakka, ja se pommitettiin raunioksi sodan aikana, mutta ilmiö on jatkunut tästä huolimatta. Sekä arkkipiispa että Turun yliopiston kemian professori tietävät tapauksesta, mutta he eivät tietääkseni juurikaan juoruile siitä. Kukaan ei pidä kysymyksistä, joihin ei pysty vastaamaan.

Jotkut todellisesti paranormaaleista ilmiöistäni ovat etäisesti huvittavia. Toiset ovat kauhistuttavia, ja muutamista säilytän tietoja lyijyvuoratussa ja lukitussa mustassa arkistolokerossa. Kauhistuttavista tapauksista voin joku päivä kirjoittaa, kunhan löydän kustantajan joka on valmis kaivamaan taskuistaan riittävästi valuuttaa; mustassa laatikossani olevat kertomukset näkevät päivänvalon ainoastaan sinä päivänä, kun poltan ne. Mutta on tapauksia, jotka eivät ole huvittavia, hirveitä tai kosmisesti merkittäviä, vaan ainoastaan kummallisia. Kottikärryjen tarina on kummallinen.

teksti: Petri Karikko

kuva: Mirja Mustapirtti