Reilu kuukausi sitten 12 ihmistä kuoli ääri-islamilaisten terroristien hyökätessä Charlie Hebdon toimitukseen Pariisissa. Aiheesta on sittemmin kirjoiteltu paljon ja tässäkin julkaisussa on asiaan otettu kantaa pariin otteeseen. Näkökulmat, joita on esitetty, ovat pääasiallisesti tuominneet hyökkäyksen, sen arvot ja eristäneet tekijät vähemmistöön, suuren muslimiyhteisön yksittäisiksi mädiksi omenoiksi. Isku on myös nähty ohilyöntinä taistelussa demokratiaa ja sananvapautta vastaan. Monella tapaa isku toki oli kaikkea tätä, mutta se oli myös paljon muuta. Esitetyt näkökulmat epäonnistuvat ymmärtämään iskun todellista tarkoitusta nimittäessään sitä epäonnistuneeksi. Se oli suurmenestys. Napakymppi.

Mikä sitten oli iskun "todellinen tarkoitus"? Kostoa on esitetty laajalti ja tietenkin se on syistä yksi ja ilmeisin. Parivaljakkohan hyökkäsi satiirikuvia julkaisevan lehden toimitukseen kirkuen Profeettansa nimeä ja huutaen kostoa loukkauksista, joten se voitaneen olettaa selkeäksi tarkoitukseksi. Kostoa tulisi kuitenkin pitää vain osatarkoituksena, ennen kaikkea se antoi kohteen ja oikeutuksen. Mielestäni iskun syytä ei pidä etsiä pelkästä toiminnasta, vaan myös seurauksista ja ennen kaikkea tavoitteista. Mitä siis tapahtui välittömästi iskun jälkeen ja mihin sen voidaan kuvitella johtavan?

Tuloksena oli massiivinen vastareaktio koko läntisessä maailmassa. Näin kävi, vaikka Charlie Hebdo oli erittäin vähäpätöinen ja laajalti lähinnä myötähäpeää julkealla pilkallaan herättänyt julkaisu. Iskun jälkeen Profeettaa ja Allahia kuitenkin loukattiin aktiivisemmin ja yleisesti hyväksyttävämmin kuin ehkäpä koskaan ennen, koska pyhään länsimaiseen arvoon oli kajottu. Tämä oli täysin odotettavissa, ja tällaisten reaktioiden varaan iskujen suunnittelijat olivat takuulla myös laskeneet.

Oikeastaan tällaisissa vastareaktioissa on koko terrorismin syvin olemus. Voimakas vastareaktio on omiaan eristämään osia muslimiyhteisöstä yhä kauemmas länsimaisista arvoista, sillä reaktio kohdistuu pakostakin islamia ja muslimivähemmistöjä vastaan. Näin tapahtuu, vaikka kaikki muistaisivatkin aina mainita, että eihän tässä islamia (tai muslimeita) kritisoida, vaan tätä epäislamilaista toimintaa, jota nämä selkeästi epäislamilaiset hyökkääjät edustivat. Fakta kuitenkin on, että islamistienkin uskonto on islam ja vaikka he eivät välttämättä edustaisi sitä kaikista suurinta lahkoa, on heillä huomattavasti enemmän kannatuspohjaa kuin vaikkapa äärikristityillä on kristinuskon piirissä.

Näistä yhä kauemmas lipuvista muodostuu se kohderyhmä, jolle terroristien tavoite on markkinoida omaa toimintaansa ja omia aatteitaan. Tältä kantilta länsimaista rappiota ja rienausta edustava Charlie Hebdo oli mitä edustavin, suorastaan täydellisyyttä hipova kohde, sillä kun länsimaissa aletaan voimakkaasti puolustaa jopa maltillisen islamin kannalta avoimesti loukkaavaa instanssia, voi identiteetistään epävarma musliminuori saada vahvistusta alkavalle uskonkiihkolleen.

Länsimaille onnistuneessa terrorismissa taasen on kyse lähes aina puhtaasta lose-lose-tilanteesta.  Ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta, että iskut toisivat ryhmiä lähemmäs toisiaan, vaan epäluuloisuus tulee kasvamaan. Ilman selkeästi johdettua vastareaktiota kansalaiset ennen pitkää turhautuisivat ja aktivoituisivat itse tavalla tai toisella hallitsemattomasti muslimeita vastaan ja vastareaktion kanssa tätä aktivoitumista voidaan vain jokseenkin laimentaa ja ohjailla.

Iskun jo tapahduttua ei siis ole juurikaan voitettavaa, joten kaikki energia tulisi johtaa iskujen ennaltaehkäisemiseen. Tässäkin on haasteensa, sillä terrorismin suunnittelu ei ole mitään näkyvintä toimintaa, ja sen entistä tehokkaampi suitsiminen vaatisi yhteiskunnalta tiukempaa kansalaisten valvontaa, jota taasen ei länsimaisessa yhteiskunnassa katsottaisi hyvällä. Jos tämä valvonta olisi ns. kohdennettua etnistä profilointia aiheuttaisi sekin itsessään välillisesti radikalisoitumista.

Kokonaisuudessaan Charlie Hebdo -isku oli islamisteilta nerokas tempaus johtuen pääasiallisesti selkeästä oikeutuksesta ja välttämättömästä vastareaktiosta. Jääkin nähtäväksi alkavatko vastaavan kaltaiset iskut yleistyä menneisyydessä ilmenneitten äärimmäiseen massamurhaukseen perustuneiden iskujen sijaan...

Anton Kurttila

PS. Nyt kun tämän julkaisu myöhästyi sen kolme viikkoa kirjoittajan muuton ja kiireiden vuoksi, pääsimmekin näkemään jo Kööpenhaminan yrityksen, joka toki oli osoitettu vanhaa tuttuamme, Lars Vilksiä, vastaan.