Olipa kerran kriitikko. Kriitikko eli yhteiskunnassa, joka kannusti kriittiseen ajatteluun. Kriitikko otti siis neuvosta vaarin, ja alkoi kritisoida:

Aina kun kriitikko luki lehtiä, kritisoi hän toimittajia tietämättömyydestä.

Aina kun kriitikko vei autonsa korjattavaksi, kritisoi hän mekaanikkoja asiantuntemattomuudesta.

Aina kun kriitikko tutki tiedettä, kritisoi hän tiedemiehiä epätieteellisyydestä.

Aina kun kriitikko kävi lääkärissä, kritisoi hän lääkäreitä lääketeollisuuden etujen ajamisesta.

Aina kun kriitikko rakennutti taloa, kritisoi hän rakentajia osaamattomuudesta.

Aina kun kriitikko sai oikeuden tuomion, kritisoi hän tuomareita puolueellisuudesta.

Aina kun kriitikko katsoi urheilua, kritisoi hän urheilijoita huonoista suorituksista.

Aina kun kriitikko kävi pörssissä, kritisoi hän ekonomisteja epätarkoista ennusteista.

Aina kun kriitikko katsoi päivän säätä, kritisoi hän meteorologeja epätarkoista ennusteista.

Aina kun kriitikko tahtoi kritisoida paljon ihmisiä kerralla, kokosi hän netistä listan nimiä ja kritisoi kaikkia yhdessä.

Ainoa josta kriitikko ei löytänyt kritisoitavaa oli hän itse. Hänhän tiesi aina paremmin!

Ja niin hän jatkoi innolla muiden kritisointia, aikansa Don Quijote, tuo kriitikko.

H