Näin eduskuntavaalien jälkimainingeissa pientä ihmisoikeustaistelijaa on alkanut huolettaa. Mitenkäs äänivyöryn saaneet puolueet Keskusta ja Perussuomalaiset muistavat huolehtia meidän kaikkien hyvinvoinnista, mikäli nyt hallitukseen lähtevät? Ja nyt tarkoitan todella kaikkien, niidenkin yksilöiden, joiden olemassaolo vaalipuheiden lupauksissa paremmasta Suomesta ja vakuutuksista suomalaisten asioiden ajamisesta usein unohdetaan.

Tällaisia ihmisiä ovat esimerkiksi transsukupuoliset ja pakolaiset. Tulevaisuuteen ei voi tietenkään ennustaa, voihan siellä odottaa iloisiakin yllätyksiä, mutta pelkäänpä että jotkut meistä suomalaista joutuvat todella pettymään eräiden ihmisoikeuskysymysten suhteen. Varoitus, seuraava teksti sisältää rankkaa spekulointia!

Pahoin pelkään, että pakolaistaustaisille maahanmuuttajille tulee tukalat paikat Suomessa, varsinkin, jos he ovat vastikään maahan saapuneet. Erityisesti useat Perussuomalaisten edustajat, mutta yhtälailla myös monet keskustalaiset, ovat tunnettuja halustaan vähentää jo entisestään vähäistä maahanmuuttoa Suomeen. Vähäistä esimerkiksi siksi, että siinä missä Suomi otti viime vuonna 3651[1] turvapaikanhakijaa vastaan, Ruotsi otti yli 80 000 [2]. Erittäin vähäistä verrattuna siihen, millainen määrä ihmisiä tälläkin hetkellä vaeltaa pakolaisina joko kotimaansa sisällä tai konfliktialueiden naapurimaissa, joissa valmiudet huolehtia pakolaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista ovat paljon Suomea huonommat. On tietysti otettava huomioon, ettei jokainen vastaanotettu ihminen saa turvapaikkaa varsinkaan saman vuoden sisällä, mutta silti Ruotsissa myönnettyjen turvapaikkojen määrä (viime vuonna 31 200 hyväksyttyä turvapaikkahakemusta [3]) on moninkertainen Suomen panokseen verrattuna.

Maahanmuuton rajoittamiseen pyrkiessä unohtuu usein myös jo tänne tulleiden pakolaisten olojen parantaminen. Viime vuosina joitakin pakolaisille turvapaikkahakemuksen hyväksymisen (tai useimmiten hylkäämisen) odotteluun tarkoitettuja vastaanottokeskuksia on lakkautettu. Joutsenoon taas perustettiin uusi säilöönottokeskus, jossa olot ovat huomattavasti asuntolamaisia vastaanottokeskuksia karummat.

Säilöön ihmisiä otetaan varsinkin silloin, kun he ovat saapuneet maahan paperittomina, mikä on pakolaisten tapauksessa hyvin yleistä nopeiden kotimaastalähtöjen ja henkilöllisyyspapereiden (ja näin myös henkilöllisyyden) täydellisen puutteen vuoksi. Säilöön voidaan ottaa silloinkin, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen ihmisen epäillään vastustavan karkottamispäätöstä, minkä toteaminen on pitkälti tulkinnanvaraista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lukuisat käännytettävät pakolaiset joutuvat viimeisiksi Suomessa vietettäviksi viikoiksi tai kuukausiksi perusteettomasti säilöön, vaikka heillä olisi mahdollisuus asua kotonaan.

Suomen säilöönottokeskukset muistuttavat oloiltaan pitkälti vankiloita, ja tokihan osa turvapaikanhakijoista joutuukin poliisilaitosten selleihin säilöönottokeskuksien ollessa täynnä – tosin rikos tämän vangitsemisen taustalta puuttuu kokonaan. Säilöönottokeskuksissa rajatulta alueelta ei saa liikkua minnekään; edes ulkopihalle ei pääse ilman vartioita. Säilöön laitetuilla ihmisillä ei yleensä ole minkäänlaista tietoa säilöönottoajan pituudesta. Se voi kestää muutamista päivistä jopa vuoteen. Säilössä viettävät aikaa niin yksin säilöön laitetut turvapaikanhakijat kuin perheetkin – tässä vaiheessa voit ilman pelkoa liioittelusta kuvitella lapsen lähtevän ulos leikkimään vartijan saattelemana piikkilangalla aidatulle alueelle. Saako Suomi jatkossakin pysyä maana, jossa oikeus ihmisten liikkumisvapauteen viedään ilman todellista tarvetta siihen? Toivon, että ei.

Uskallan myös veikata, että translakiuudistus jää tälläkin hallituskaudella toteutumatta. Useat kansalaisjärjestöt ovat vaatineet transsukupuolisiin kohdistuvien juridisten ihmisoikeusloukkauksien lopettamista. Muun muassa Suomen Amnesty vaatii kaikille oikeutta oikeaan sukupuoleen eli itsemääräämisoikeutta juridisesta sukupuolesta päätettäessä ilman nöyryyttävän pitkiä psykologisia tutkimusjaksoja ja viivyttelyä 18 vuoden ikärajan kautta. Lisäksi vaatimukset lisääntymiskyvyttömyydestä ja naimattomuudesta sukupuolta vaihtaessa loukkaavat räikeästi jokaiselle kuuluvia oikeuksia. Itse ainakin toivoisin, ettei Suomen enää muutaman vuoden päästä tarvitsisi olla maa, jossa ihmisten pakkosterilisointi on edelleen arkipäivää, ja jossa avioeropäätöksen tekee yksilön sijaan valtio.

Vaatimukset translain uudistuksesta ja säilöönottokeskusten olojen parantamisesta kuuluivat Amnestyn Korkea aika -eduskuntavaalikampanjaan Suomessa. Näiden seikkojen lisäksi Amnesty pyrki myös tuomaan ehdokkaiden tietoisuuteen naisten kokeman väkivallan Suomessa. Amnestyn varovaisten arvioiden mukaan noin puolet suomalaisista naisista on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. [4] Varovaisten, sillä todellisuudessa tämä määrä voi olla huomattavasti suurempikin, koska suuri osa lähisuhdeväkivallasta jätetään pelon ja häpeän vuoksi edelleen raportoimatta. Vuonna 2014 30 %:a suomalaisista naisista ilmoitti kokeneensa väkivaltaa parisuhteessaan. [5] Naisten kohtaama väkivalta on kuitenkin jo vähentynyt merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana hallituksen tehdessä Amnestyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista Joku Raja -kampanjaa tukevia päätöksiä.

Suomalaisten naisten kohtaama väkivalta voisi herättää myötätuntoa Keskustan ja Perussuomalaisten kansanedustajissa ja näin myös vaikutushaluja tilanteeseen. Osa niistä suomalaisista naisista, jotka väkivallan uhreiksi joutuvat, on luonnollisesti maahanmuuttajataustaisia. Jos jokin taho näkee ongelmana väkivallan sijaan sen, että väkivaltaa harjoittavat ovat maahanmuuttajataustaisia, on vaarana, että keskustelu siirtyy poliittisissa piireissä jälleen kerran maahanmuuttokeskusteluun. Näin voi käydä huolimatta siitä, että maahanmuuttajien kanssa parisuhteessa on myös aivan ”kantasuomalaisia” miehiä. Näin osa maahanmuuttajanaisten kokemasta väkivallasta tulee myös omien suomipoikien taholta.

Uskoisin suosituimpien puolueiden vaaliohjelmista saadun vaikutelman valossa, ettei naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön tulevalta hallitukselta välttämättä resursseja heru. Perussuomalaiset keskittyvät niin tiukasti vastustamaan maahanmuuttoa, Euroopan unionia ja Kreikan lainapaketteja, ettei suomalaisten naisten kohtaaman väkivallan miettimiseen taida jäädä aikaa tai voimavaroja. Myöskään keskustalaisten vaalipuheissa ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset eivät ole runsaudellaan loistaneet, vaikka toisaalta halua väkivallan ehkäisytyöhön saattaisi löytyäkin. Sen sijaan turvapaikanhakijat saisivat luultavasti virua säilövankiloissaan jatkossakin, mikäli tämä asia olisi ainoastaan Keskustan päätettävissä. Itse povattu pääministeri Juha Sipilä nimittäin oli Ylen puheenjohtajien vaalitentissä yksinkertaisesti sitä mieltä, että Suomessa maahanmuuttotilanne on hyvä. Aika monelta säilöönottoon, rasismiin, kotouttamistoimiin ja pakolaiskiintiön pienuuteen liittyvältä epäkohdalta on saanut Sipilän herra silmänsä sulkea, että pystyy tuollaisen lausunnon ilmoille tuomaan.

Yhtenä huolenaiheena mielessä pyörii lisäksi kehitysavun tilanne, sillä molemmat kärkipuolueet ovat vaaliohjelmissaan ilmaisseet halunsa leikata kehitysavusta. Kehitysapu on ollut mukana nostamassa jaloilleen maailman köyhimpiä valtioita. Sen avulla äärimmäinen köyhyys (eläminen alle 1,25 dollarilla päivässä) on saatu vähenemään yli puolella. Suomi on merkittävä kehitysavun antaja muun muassa Tansanialle ja Etiopialle, joissa köyhyys on vähentynyt merkittävästi. Tansaniassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on vähentynyt jopa puolella vuodesta 2000 vuoteen 2011 mennessä. Toivottavasti tämäkään suotuisa kehitys ei katkea uuden hallituksen luodessa suuntaa Suomelle. [6] 

Toki on hyvä muistaa, etteivät Keskusta ja Perussuomalaiset ole ainoita puolueita, jotka uuden hallituksen muodostaisivat. Myös Vihreät kasvatti näissä vaaleissa suosiotaan, vaikkei äänisaalis kärkikaksikolle pärjääkään. Ehkäpä ainakin tältä suunnalta, sijaitseepa tämä suunta sitten oppositiossa tai hallituksessa, kuuluu ärähdyksiä, jos ihmisoikeuskysymyksistä yritetään eräässä Arkadianmäen rakennuksessa tehdä pelkästään enemmistön arvojen mukaisia ratkaisuja.

Tietääkseni demokratia ei ole pelkästään enemmistön valtaa, vaan päätöksiä tehtäessä tulisi aina huolehtia siitä, että myös vähemmistön oikeudet tulevat turvatuiksi. Taidanpa julkisen höykkyytyksen uhallakin yhtyä Krista Kososen sanoihin siitä, ettei tämä ole minun Suomeni. Paitsi että tällä hetkellä se tosin sitä on, juuri tältä Suomi näyttää edelleen vuonna 2015. Toivottavasti huomenna on toisin. Ehkeivät nämä monien merkittävien suomalaisten vähemmistöjen hyvinvointia heikentävät uhkakuvat sittenkään toteudu ja voimme kaikki elellä ilman huolta huomisesta.

Miia Seppänen

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Oulun paikallisryhmän jäsen