HOL:n syysseminaarin sitseillä laulu raikui ja viini virtasi. Tarjoilijoiden suihin.

HOL:n syysseminaarin Toivon ja pelon utopiat -sitsit pidettiin Oulun Tetralla viime lauantaina. Minut houkuteltiin mukaan ilmaisella viinalla. Mikäpä se köyhää opiskelijapoloa paremmin motivoisi kuin ilmainen? Lupausta ei tarvinnut katua, sillä tarjoilijan ominaisuudessa sai nauttia niin sitsien tunnelmasta kuin ilmaisestakin.

Sitsit alkoivat kuudelta. Ilahduttava määrä väkeä myös muilta paikkakunnilta saapui paikalle sotilaallisella jämäkkyydellä. Pöytiin järjestäytyminen tapahtui liukkaasti sitsien isännän ja emännän valvovain silmäin alla. Kaksi valmiiksi katettua, pitkää pöytää täyttyi ripeästi ja päästiin itse asiaan. Vieraiden helpotukseksi alkumaljana tarjottu vesihuikka vaihdettiin nestemäisessä muodossa tarjottuun Somaan ja ensimmäisten vieraiden posket alkoivat jo punottaa.

Orwellilaisessa hengessä somistettua salia ihasteltiin laulujen lomassa. Illan isäntä ja emäntä pitivät tehokkaasti huolen siitä, että myös lasista laulukirjaa availtiin. Sitä availtiinkin siinä määrin tiheään, ettei vieraita erityisemmin tarvinnut erikseen patistella osallistumaan lauluihin tai esittämään omia laulutoiveitaan.

Ruoaksi huhu kertoi olevan kinkkukiusausta. Se ei kuitenkaan sitä ollut. Juuri kun päästiin jonkinlaiseen konsensukseen siitä, että se olikin lasagnettea, joku löysi lautaseltaan pavun. Vaikka ruoan määrittäminen sen kummemmin ei onnistunutkaan, pääasia olikin, että sitä oli riittävästi ja se oli kuumaa. Innokkaimmat kehuivat myös makua, jossa ei ollutkaan mitään moittimista.

Ruoan kanssa tarjottiin salaattia ja leipää sekä tietenkin viiniä. Ruokarajoitteisten huomioiminen ja heille varatut annokset saivat myös runsaasti kehuja. Kuulemma läheskään aina ei sitseillä ole onnistuttu tässä, joten pelonsekainen odotus vaihtui kiitollisiin, täysiin vatsoihin.

Isoveljen saniteettitiloihin ulottuvasta katseesta huolimatta ajatusten vaihtaminen toisten paikkakuntien historian opiskelijoiden kesken onnistui. Muut kadehtivat tiimalaisten kykyä tehdä virsistä juomalauluja sekä asiantuntemusta juopottelun jalossa taidossa. Oululaiset taas tunsivat alemmuutta nähdessään tamperelaisten ja helsinkiläisten erittäin hienot laulukirjat. Nämä painetut ja sidotut, paksut kirjat olivat totisesti jotain muuta kuin kopiokoneella tuherretut suttuiset läpyskät!

Kaikkiaan ilta oli erittäin onnistunut ja sitä kiiteltiin laajasti. Jos joku moittikin, niin minä en ainakaan kuullut. Kun laulut oli laulettu, iltaa oli tarkoitus jatkaa Kaarlessa. Mitään tarkempaa muistikuvaa minulla ei kuitenkaan tilaisuuden päättymisestä ole, johtuen Pohjanmaan kautta nautitusta tarjoilijan palkkiosta.

Paitsi että Hemingwayn portsari totesi naureskellen: ”Ehei kuulkaa tyttäret, ei tänään!”

Jenni Rautio